Viljelysuunnitelma kuntoon ajoissa
Tyrnävän Partaalla sijaitsevalla Haurun tilalla viljelysuunnitelma on tehty viime vuosina jo edellisen kasvukauden aikana.
”Tammikuussa edellisen kauden asiat ovat jo haihtuneet mielestä”, yli 25 vuotta kotitilaansa viljellyt Tuomo Hauru lisää.
Ajoissa tehdyn viljelysuunnitelman ansiosta siemenet ja lannoitteet pystyy hankkimaan heti alkusyksystä, kun niiden hinta on vielä alhainen. Samalla selkiytyvät eri lohkoille sopivat kasvit ja lajikkeet, joista saa parhaan tuoton.
Tuomo Hauru on viljellyt kotitilallaan enimmäkseen rehuviljaa. Tämänvuotinen viljelysuunnittelu ProAgria Oulun kasvinviljelyasiantuntijan Juha Sohlon kanssa innosti häntä keskittymään ensi kesänä pelkästään leipäviljan – rukiin ja vehnän – viljelyyn.
Samalla käynnillä paneuduttiin myös kasvinsuojeluaineiden käyttöön ja hyödynnettiin tilaneuvonnan mahdollisuuksia.
Tuomo Haurulle viljelyasioiden pohtiminen asiantuntijan kanssa kasvotusten on tärkeää.
”Keskustelu pellon pientareella ja suunnitelmien äärellä avaa uusia näkökulmia ja tukee omaa päätöksentekoa. Muuten asiat menevät helposti jahkailuksi.”
